Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
21.07.2008 - 23:05

Tässä sitä nyt sitten taas ollaan. Tammikuussa taisi olla viime postaus. En oikein tiedä miksi katosin täältä, jotenkin tuntui siltä että koen oloni terveemmäksi jos jätän tämän maailman taakseni.

Tietysti asiaan vaikutti myös se kun menin P:lle kertomaan blogini osoitteen. Toivoisin että nyt hän on jo unohtanut että tällaista ikinä onkaan ollut ja saan taas jatkaa anonyymia kirjoittamista.

Sikäli en oikein tiedä mitä uutta sanottavaa minulla voi enää olla. Blogini jossain tavoitejutussa mainitsen että pyrin kasvuun tasapainoisemmaksi ihmiseksi. Noh, tämän edistymisestä voi olla kahta mieltä. Esimerkit:

Eilinen krapula oli jumalaton. Ei siis fyysisesti, siinä rassas vaan se väsymys kun en osaa nukkua kun olen juonut. Vaan se henkinen krapula, auts! Positiivinen asia tässä on se, että tajusin että talvella 2006-2007 mulla oli koko ajan sellanen olo. Eli otaksuttavasti mä olen nykyään huomattavasti onnellisempi ja tasapainoisesti kun kerran kykenen tuntemaan väliaikaista pahaa oloa, eikä niin että olen turta jatkuvasta pahasta olosta.

Ja sitten toinen puoli; syy tähän moraaliseen krapulaan oli siinä että elämätapani eivät ole mihinkään muuttuneet. Portto mikä portto. Hämmentävä sana kaikumaan päässä. Kaksi iltaa, kaksi eri miestä sängyssäni. Ei seksiä, tai siis ei yhdyntää. Kaikkea muuta kyllä. Ja se ei siis paranna oloani, vaan pahentaa, olisi nyt edes saanut kunnolla..

Molemmat miehet naimisissa, molemmat jotenkin liittyvät työelämääni. Toinen mies isä, toinen tulossa isäksi.

Kummankaan suuntaan en tehnyt aloitetta, kummastakaan en kieltäytynyt.

Mutta, päivän kysymys onkin; pettävätkö kaikki miehet vai huokuuko minusta vain joku "tervetuloa pettämään vaimoasi kanssani" -signaali.

Siis mitä vittua!

Eli ei mitään uutta..

pipale kirjoitti 22.07.2008 - 08:41
Vau, oikein yllätyin kun päätin tulla tänne kurkkimaan! Tervetuloa takaisin =)

Mitä tuohon pettämiseen tulee, niin uskon vakaasti että vaikka monet pettävät, niin kuitenkaan ihan kaikki miehet eivät ole sellaisia. Sun kohdalle vaan on sattunu näitä koheltajia... Ja niin kuin varmasti tiedät itsekin niin moraaliseen krapulaan auttaa se ettei sählää näiden varattujen kanssa... Kyllä niitä vapaitakin sällejä on ;)
wallpaper kirjoitti 22.07.2008 - 21:29
Hei Pipale!
Kiitos tervetulotoivotuksista!
Täytyykin oikein ajan kanssa käydä sun blogi läpi joku päivää niin näen kuulumiset; en oo tosiaan sen viime tammikuun postauksen jälkeen vuodatuksessa piipahtanut.
Katotaan nyt että tuntuuko tää hyvältä taas..
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
26 vuotiaan sinkkunaisen vuodatusta elämästä. Hyvänä päivänä itseironialla varustettuna. Toivottavasti ajan kanssa kasvua onnellisemmaksi ja tasapainoisemmaksi ihmiseksi. Kommentteja otan mielelläni vastaan - mutta älä turhaan lyö lyötyä, teen sen itsekin varsin hyvin.
Projektit

1. Saada elämä tasapainoon.

2. Tuntea itsensä onnelliseksi.

3. Saada ihmissuhteet kuntoon.

4. Laihtua ja etenkin kohottaa kuntoa.

5. Saada työ- ja opiskeluasiat hyvälle mallille.

6. Remontoida koti.

7. Saada ahdistuskohtaukset loppumaan!

Ympyrä on sulkeutunut ja se muistuttaa nollaa.

armoitetut lukijat

Ilmainen www-laskuri
Testisivuja
tietopalkki
eXTReMe Tracker
Kielto
Kuvien kopiointi on EHDOTTOMASTI kielletty!
Sivupohjia
Selaajia