Tänään on kyllä niin perinteinen sunnuntai. Koko päivän on laiskottanut niin etten ole mitään saanut aikaseksi. Olen maannut sohvalla, katsonut telkkaria ja pelannut spiderpasianssia. Melko hehkeä elämä.. =)

Tiedän että tässä tulee vielä eteen toinen perinteinen ongelma. Koska yleensä siivoan viikonloppusin, enkä ole vielä sitä saanut tehtyä, niin alan taas siivoamaan joskus yhdeksän aikaan illalla. Ja kun siivoan myöhään, olen jälleen väsynyt maanantaina töissä. Mutta kun ei saa itsestään irti päiväsaikaan niin minkäs tälle voi..

Elämää etsimässä.. =)

En ole muutamaan päivään saanut kirjoitettua mitään. On ollut taas niin hirveä päänsärky ettei mistään tule mitään eikä töitten jälkeen ole enää energiaa tehdä mitään, saatikka sitten tihrustaa koneen näyttöä. Nyt helpottaa hieman kun sain koko viikonlopun vapaaksi. Sain nukkua aamulla pitkään ja kävin päivällä sauvakävelemässä. Nyt olen siivoillut ja sauna on lämpiämässä, ehkäpä tämä tästä.

Aloin tässä päivänä eräänä pohtia ajan tuhlausta. Olenko tuhlannut aikaa roikkuessani väärissä suhteissa liian kauan, kuvitellut voivani rakastua heihin tai että silloinen kumppanini voisi rakastua minuun?

Minun piti mennä naimisiin ennen kuin olen 30. No, en minä vielä ole kolmeakymmentä, siihen on vielä aikaa, mutta alkaa vähitellen näyttää epätoivoiselta asialta.

Mutta alkuperäiseen kysymykseen? Olenko siis tuhlannut aikaa? Jotkut suhteeni ovat olleet hyviä, toiset huonoja ja jotkut suoranaisia katastrofeja. Mielestäni olen oppinut silti jokaisesta suhteesta jotain uutta elämästä yleisesti ja itsestäni erityisesti. Mutta onko tämä tehnyt minusta sitten liian nirson? Minulla alkaa olla liian pitkä lista asioista joista en pidä miehessä ja mistä pidän. Kaikki entisten suhteideni pohjalta. Olenko siis terrorisoinut tulevaisuuteni seurustelemalla (yrittämällä) liian monen kanssa?

Sitten vielä toinen ääripää, olen lukenut blogia Seksitön elämä ja tullut siihen tulokseen että ymmärrän hyvin niitä naisia jotka eivät halua ryhtyä suhteeseen kokemattoman miehen kanssa. Olen jo joutunut kärsimään niin monet sydänsurut, että haluan itselleni miehen jonka kanssa vanheta, enkä olla kenellekään opastaja "näin seurustellaan". Uskon että ihmisen täytyy kokea tietty määrä "vääriä" päästäkseen siihen tilanteeseen että voi asettua aloilleen sen "oikean" kanssa. En oikeastaan usko "siihen oikeaan", vaan oikea ihminen voi olla väärä jos tulee väärään aikaan. Ja toisin päin.

Sitten vielä ikävää. "Se" mies josta olen puhunut aiemmin blogissani palasi taas paikalle. Hän oli matkoilla jonkin aikaa, palasi maanantaina ja tiistaina sähköpostissani oli viesti häneltä. Pitääkö tämä nyt sitten tulkita niin että hän on kiinnostunut ja välittää kun kerran heti ottaa yhteyttä vai mitä helvettiä tästä pitää tulkita. Selkeyttä tähän tilanteeseen! Hänessä roikkuminen on ainakin todella epäterveellistä minulle. Jokin päätös pitäisi saada asiaan.

Mielestäni elämässä on erilaisia osa-alueita: työ, ystävät, ihmissuhteet (siis parisuhde), koti, (opiskelu). Olen erottanut opiskelun ja työn koska teen (muka) molempia. Ideana tässä on se, että vähintään kaksi neljästä (unohtakaa se opiskelu erillisenä) pitää olla kunnossa jotta voi elää tyytyväistä elämää ja kolme kohtaa jotta on mahdollisuus olla onnellinen. Ikävä puoli minulla on ettei mikään nyt natsaa. Työjutut alkavat vähitellen sujua, mutta kaikki muu menee päin helvettiä. Pitäisi alkaa tekemään jotain. Mutta tähänkin tulee vastaan se kuuluisa "huomenna sitten"..

Olipa sekavaa selvitystä taas..

Kiusallista: Isäni tuli käymään tänään. Katsastamaan pikku tyttärensä kämpän (ehkä oli jo aikakin..). Se on aina yhtä hienoa nähdä nykyisin isää, en ole montaa ihmistä tavannut joka uuden kumppanin myötä muuttuu niin totaalisesti. Siis "äitipuoleni" on hieman erikoinen tapaus. Sellainen yliyliherttainen ja todella hösö. Nyt isästäkin on tullut vuosien saatossa outo. Ei ole paljon keskusteltavaa. Paitsi mielenkiintoisista aiheista kuten minun elämäni arvostelusta. Ehkä olen jo vuosien saatossa ymmärtänyt ettei isäni erityisemmin välitä tupakoinnistani. Ja olen myös ymmärtänyt että hän on huomannut minun lihoneen. Ja olen ymmärtänyt etti hän pidä siitä mitä opiskelen, eikä siitä että nyt menin kuitenkin ottamaan vakityön vastaan, ekä etenkään siitä että harkitsen jättäväni tuon opiskelun kandiin. Voi että. Ymmärrän jo!

Sitten, kun tässä suunnattomassa rahapulassa remppaa teen, niin isäni, (josta olen hyvin kiitollinen) lupasi ostaa tuparilahjaksi minulle uuden kiukaan saunaani. Nyt kun hän soitti ja kertoi että saa sovitettua minun näkemiseni tiukkaan eläkeläisen aikatauluunsa, hän myös kysyi mitä haluaisin heidän tuovan. Sanoin ettei tervitse tuoda mitään, ja jos haluaa jotain antaa, niin antakoon rahaa, sohvarahasto on säästötililläni, sitä saa kartuttaa. Mutta ei saa tuoda mitään tavaraa (inhoan sitä että ihmiset tuovat minulle tavaroita joista en pidä tai en muuten vain halua). Järjenjuoksun jättiläinen, he toivat minulle P: Palmrothin käsilaukun. Ruman sellaisen. Eli menivät (jälleen) käyttämään rahojaan tavaraan jota minä en yksinkertaisesti halua.

Tiedän kuulostavani kiittämättömältä, mutta tämä tuntuu olevan trendi. Lukiossa ollessani pyysin isältäni joululahjaks kannellista paistinpannua. Sain punaisen ulkotuikkulyhdyn. Ja minulla ei ollut edes parveketta. Eli mitäV....UA?

Mutta mahtavaa: Isäni oli katsonut hieman remonttireiskaa ja kertoi minulle täysin uuden tiedon, eli kaakeleita voi maalata! Aivan loistavaa, minulla on sekä kylppärissä, että keittiössä kaakelia jonka väristä en pidä (v.sin), joten minähän maalaan ne! Ja kylppärin lattian laatotan suoraan muovimaton päälle. Suunnatonta rahansäästöä.

(")Loistavan(") päivän päätteeksi olin vielä äitini luona illallisella. Ja sitten kotiin. Huomasin säätiedotuksesta että huomenna on kylmä, joten ajattelin laittaa auton piuhan päähän. Eipä ollut piuhaa. Auto oli ollut viime viikolla isäpuolellani lainassa. Soitto.. ei mitään tietoa piuhan olinpaikasta. Äitini heitti taas marttyyripäivät kehiin: "kyllä minä sitten sinut töihin vien, ainahan minä teen kaiken kun muut eivät" jne. Sitten tapeltiin. Alkaa mennä hermot sen marttyyrihetkiin. Kerran jo myönsi että pitäis mennä psykologille kun on vähä selvitettävää, mutta nyt on näköjään taas hieman unohtunu ettei hän olekaan täydellinen: Tämä on taas aihe mistä jossain vaiheessa kun ehdin/ mielentila on sopiva, kirjoitan teille melkoisesti enemmän..

Voimia kaikille alkavaan viikkoon!

Perhanan postimyyntifirmat. Monasti, kovin monasti olen päättänyt etten sellaisiin enään sorru. Ja aika hyvin on mennytkin, juurikaan mitään en ole tilannut vuosiin.

Nyt kuitenkin päätin tilata ellokselta tuotteita ihan sen takia että siinä sai ilmaiseksi päiväpeiton, juuri sellaisen ruskean kun halusin. Tänään tuli tilaus. Muuten kiva mutta päiväpeittoa ei ollut. Eikä sitä 15 euron alennusta mikä myös oli tärppinä. Molemmat olin tilaukseen merkinnyt.

Soitto Elloksen asiakaspalveluun. Ei siinä mitään että ulkoistetaan puhelinpalvelut Viroon, mutta olisi mukava jos sieltä saisi suomenkielistä palvelua! Ei ymmärtänyt ei.. Maksullinen puhelu missä vastaanottava osapuoli ei edes ymmärrä. Ja mistä minä siis maksoin? Kertokaa!

Lopputulos, tyttö sai selvitettyä ettei sellaista päiväpeittoa ikinä ole ollutkaan. Mitä?!?!? Siis minulla on nytkin edessä ko. paperi missä sellainen luvataan. (tietysti vain jos tilaa tiettyyn päivään mennessä). Tilasin kyllä, eikä siinä mitään jos olisivat loppuneet, mutta ettei siis ole ollutkaan. Kusetusta.

Ottaa päähän ja rankasti.