Voiko vitutukseen kuolla?

Muistatteko vielä sen ukkomiehen sieltä kesäjuhlista?

No, en tätä teille aiemmin kertonut kun on hävettänyt ja no, tunteiden kirjo on ollut melkomoinen.

Meillä oli tuossa pari viikkoa sitten maanantaina johtokunnan vaihtobileet. Missä siis oli hän ja minä ja 15 muuta ihmistä. Syötiin ja juotiin. Ja lähdettiin jatkoille. Ja jatkoilta lähdettiin jatkoille. Porukka pieneni, meno muuttui hämmentäväksi..

Mies tuli yöllä luokseni. Mä en tiedä mitä tapahtui tarkalleen (olin aika humalassa), mutta jotenkin se tänne päätyi.. Oltiin siinä illan mittaan tansiittu, juotu shampanjaa jne jne..

Hän tuli taksilla minun ja toisen työkaverin kanssa joka asuu tässä lähellä. Sekin vituttaa. Siis että se työkaveri tietää asiasta. Ei siinä mitään, ei hän kenellekään mitään kerro, mutta vituttaa että mitäköhän hänkin minusta ajattelee.

Ja koska minä olen tyttö niin minua myös vituttaa se että hän tuli tänne ja kotini oli perin sotkuinen.

No, joka tapauksessa, muistikuvieni mukaan emme harrastaneet yhdyntää. On toki mahdollista että niinkin kävi, mutta minä en kyllä muista.. Kaikkea muuta kyllä tuli tehtyä. Tai lähinnä hän teki. Minä en oikeastaan halunnut. Sanoinkin hänelle kun tulimme luokseni (siinä vaiheessa vissiin selvisin vähän) etten halua että mitään tapahtuu.. Mutta enhän minä osaa sanoa ei niin vahvasti.

Vituttaa.

Toisaalta ihan hyvä, yhkä tuo asia on nyt käsitelty ja pois päiväjärjestyksestä.

Hävettää.

Ja legendaarista asiassa on se, että minä joka olen töiden suhteen hyvinkin vastuuntuntoinen ihminen, olin seuraavana päivänä niin krapulassa etten pystynyt olemaan töissä. Siis kun menin töihin olin vielä kännissä (isäpuoli heitti mut sinne) ja muutaman tunnin päästä tuli niin hirveä olo että oli pakko lähteä kotiin. Hyvä minä. Juuri näin.

Vittu mä oon helisemässä.

P:n kanssa tilanne on mikä on, sille lähetin kirjeen takasin, ei ole vielä vastannut. Sen verta siltä tuli infoa että kestää vähän vastaus kun tulee niin vihasta tekstiä.. Niimpä, tell me about it..

No sitten pikkuystäväni H. En nyt edes muista että olenko tilanteesta hänen kanssaan kirjoitellut. No, nyt tulee. H:n kanssa minulla oli pitkään kovin epävarma olo, hänellä on ollut tapa aina välillä kadota elämästäni. Puhuimme loppukestästä asiasta ja hän sanoi että nyt tilanne on toinen, me olemme ensimmäistä kertaa ystäviä (samaa mieltä) ja hän ei hylkää ystäviään.

H tietää miten paljon olen pelännyt tätä talvea, pelännyt että masennun taas, pelännyt että kaikki ihmiskontaktit katoavat.

No, H alkoi seurustelemaan. Ei siinä mitään, onnea hänelle vain. Mutta on se kumma kun ei miehestä ole sen jälkeen juurikaan kuulunut.. Hän oli Thaimaassa (yksin) muutaman viikon loka-marraskuun vaihteessa. Sitä ennen mein piti nähä, mutta hän perui tapaamisemme FACEBOOKIN kautta.. Hänen tultuaan takaisin meni muutamia päiviä ja hän lähetti viestiä (facebookin kautta). Sitten ei mitään. Pari viikkoa sitten lähetin hänelle viestin että missä tässä nyt mennään. Ei mitään vastausta.. Sitten soitin hänelle, ei vastausta. Sitten hän vastasi viestiini (facebookin välityksellä), lähinnä pointilla että hän ei jaksa kun mä kiukuttelen.

Nyt tänään tuli viesti (FACEBOOKIN VÄLITYKSELLÄ). Hän on "tietoisesti ottanut etäisyyttä naispuolisiin kavereihin". Siis mitä VITTUA??? Jos tarkottaa kavereita niin ihan sama, jos tarkottaa ystäviä niin mä en kyllä kauheesti arvosta. Siis ymmärtääkseni ystävät on ystäviä seurustelustatuksesta ja sukupuolesta riippumatta.

Siis tiedän että tämä hänen uusi kumppaninsa on melko mustasukkaista sorttia, mutta silti! Toistan itseäni, MITÄ VITTUA??? Puhuttiin H:n kanssa kesällä seurustelun alottavista ihmisistä jotka katoavat ystävien elämästä ja pidettiin sitä todella outona. Eli toistan taas, MITÄ VITTUA??

Mä olen nyt jotenkin niin suivaantunut nyt että tästäkään kirjoituksesta ei tullut yhtään mitään järkevää... Sorry, mun kirjalliset lahjat on selkeesti aika rajalliset..

Mutta, loppuyhteenvetona. Mä epäilen että vika on mussa. N. 2-3 kuukautta sitten mulla oli 4 ystävää. Nyt mulla on 2. Tällä tahdilla mä olen uuteen vuoteen mennessä yksin.

Vitun hyvin menee. Kiitos ja näkemiin.

Mä en olekaan aikoihin päivittänyt tulannetta P:n kanssa. Johtunee ihan siitä että mä olen ollut niin ahdistunut koko asiasta että olen vältellyt asian ajattelemista parhaani mukaan. Etenkin nyt kun olen yrittänyt vastata kirjeeseen.

Eli, P lähetti n. kaksi viikkoa sitten minulle kirjeen johon sain vastattua tänään. Ja heti vituttaa.

Sen kirje ei sikäli tullut yllätyksenä, olin itsekin ajatellut hänelle kirjoittaa, mutta kirjeen sisältö yllätti sitäkin enemmän. Siinä oli pitkä ja sinänsä hyvä sepustus siitä että kaikki ei ole hyvin ja että hän haluaa selvittää tilanteen. Että hänellä on ikävä ja että hän rakastaa.

Mutta. Koko kirjeessä ei sanallakaan viitattu että hänessä voisi olla jotain syytä tilanteeseen. Hän listasi aika tehokkaasti minun tekemisiäni, minun virheitäni. Muttei mitään omiaan. Ei sillä, suurimman osan siitä mitä hän sanoi minun käytöksestäni jne allekirjoitan kyllä (ainakin tietyin varauksin) mutta, no, olisin odottanut että hän menisi myös hieman itseensä.. It takes two to tango.. kuten sanotaan..

No, vastasin sitten kirjeeseen tänään. Kirjoittaminen kesti sen kaksi viikkoa.. Ja vastaus minkä lähetin on niin paska ettei mitään. Sen kirjeen takia mä ajauduin puolustuskannalle. Ja puolustuksesta syytöskannalle.

Mä olisin halunnut että molemmat kirjotetaan enemmänkin kirjeet missä ruoditaan omaa käytöstä, mitä siinä on vikana ja miten sitä voi muuttaa, ei sitä mikä toisessa on vialla eikä katsota lainkaan peiliin.

Ottaa niin paljon päähän se P:n kirje, oma vastaus ja se, että mä tiiän ettei se tuo mitään selvyyttä asiaan. Kirje oli vielä niin paskasti kirjoitettu että tiiän että P analysoi mut palasiks sen kanssa...

En mä tiiä.. Angel´s Face (en nyt jaksa linkittää, katsokaa "näitä seurailen" osio) jätti ystävän elämästään. Mä en ole valmis siihen P:n kanssa. Se aiheuttaa mulle pahaa oloa aina välillä, meillä on niin eri ajatuksia asioista, mutta toisaalta, P on uskollinen ystävä.

Ei, mä en ole valmis luovuttamaan P:n suhteen.

Mutta vituttaa!!!!!

Tää hiljaisuus tappaa mut.

Ei mitään kuulu. Ja mä en tiedä enää mitä mä teen sen kanssa.

Mä oon miettiny ajoittain aika paljonkin. On niin monta asiaa jota haluisin P:lle sanoa, osa ikäviäkin, mutta mä en pysty siihen.

P:n usko siihen että hän ymmärtää kaiken/osaa kaiken vähän paremmin kuin muut lamauttaa mut ihan täysin. Se joskus ihmetteli kun riideltiin kauan sitten muista asioista että miksi kuvailen itse että kuuntelen "paskamusiikkia". Koska se on paljon helpompaa sanoa niin ja "tunnustaa" että hänen kuuntelemansa musiikki on varmasti taiteellisempaa ja syvällisempää jne.

Vittu mua alkaa kaivella nää ikivanhat jutut. Ei hyvä!

Eikös ne jotenkin lamauta kuolemaantuomitutkin ennen lopullista piikkiä?

Eli P:stä ei ole kuulunut mitään sitten viime postauksen..

Viimeksi lähetin hänelle viestin missä pyysin anteeksi jos hänelle tuli huono mieli siitä postauksestani kun olin heillä kylässä, ja yritin selittää miksi niin tein (eli että oli pakko lukea, ei voinut alkaa selvittämään, P:lle ei aina ole maailman helpoin puhua jne..).

Ei mitään vastausta.

Jonkin aikaa sen jälkeen kysyin häneltä facebookissa yhden reseptin. Laitoin siihen kaikki "mitä kuuluu?" jne kysymykset. Ei mitään. Resepti tuli, mutta ei mitään muuta.

Mitä mun sitten pitäs tehdä? Mä alan olla niin vihanen etten tod. viittis ottaa yhteyttä.. Olen pyytänyt anteeksi sen mistä olen pahoillani, olen yrittänyt selvittää muuta, ei mitään vastausta.

Mä en halua pyytää anteeks sellasta mistä en ole pahoillani. Mä vaan en tiiä että oonko pahoillani jostain mistä se on vihanen kun se ei enää vastaa mun yhteydenottoyrityksiin.

Mikä on minkäkin arvoista?

.. Ja niitä joiden kanssa naidaan.

Arvatpaahan että kumpaan kategoriaan minä kuulun?

No jälkimmäiseen tietysti.. Käykö muille tällaisia vahinkoja, vai elänkö minä jotain täysin absurdia elämää jota kukaan ei ymmärrä (en siis ymmärrä minäkään jos sitä mietitte)? Jotenkin käsittämättömästi ajauduin tänään harrastamaan (hmm.. mikäköhän tälle on oikea nimi..) facebookseksiä yhden kaverin kanssa. Siis siellä inboxin suojassa, en nyt sentään ns. julkisella seinällä.. Mutta joka tapauksessa, palatakseni olennaiseen.

1. Miksi ihmeessä minä harrastan jotain ihmeen nettiseksiä?

2. Miksi ihmeessä minä harrastan nettiseksiä kaverini kanssa (siis kyse ei ole mistään läheisestä kaverista.. enemmän kuin tuttu, mutta ei mikään kovin läheinen kaveri)?

3. Miksi ihmeessä minä harrastan nettiseksiä kaverin kanssa joka on tällä hetkellä jenkeissä?

4. Miksi ihmeessä minä harrastan suomalaisen kaverini kanssa (joka tällä hetkellä asuu jenkeissä) nettiseksiä englanniksi?!?!

5. Miksi minä harrastan nettiseksiä kaverin kanssa joka (kyllä, jälleen kerran) seurustelee.

Mikä vittu tän jutun (mun elämän) pointti on?

Enkö mä nyt saatana soikoon vois lopettaa tän sähläyksen, löytää itelleni hyvän miehen ja rauhottua?!?! Tässä on nyt niin monta asiaa taas mitä mä en ymmärrä.

Ensin ne loistavat uutiset, ystävän tulokset tulivat takasin negatiivisina!!!!! Mahtavaa!!!!

Sitten ne huonommat uutiset. P on vihainen/pahastunut/loukkaantunut. Tai ainakin luulen niin, sellaista hänen viestinsä (ne mihin vastaa) antavat ymmärtää.

Pyysin siis häneltä ettei enää lukisi blogiani.

Hän oli ehtinyt jo lukea keskiviikon postaukseni ja oli kuulemma tullut paha mieli. En tiedä suuttuiko siitä kun pyysin ettei enää lukisi niitä, vastaus oli sen verran hämärä.. Vastasi ettei niitä ole ennenkään salaa tai ilman lupaa lukenut ja ettei halua tarkoituksellisesti pahoittaa mieltään.

No, enhän minä sitä tarkoittanutkaan. Annoin hänelle aikoinaan luvan lukea ja nyt toivoin ettei lukisi että saan kirjoittaa rauhassa puolivalmiita tuntemuksiani pahoittamatta kenenkään mieltä. Koska siitähän siinä on kyse, mitä tänne kirjoitan, tulee suoraan sisältä sen suuremmin ajattelematta, jäsentelemättä jne. Kirjoittamisen yhteydessä/jälkeen/palautteen saamisen jälkeen ryhdyn purkamaan tunteitani järjellisiksi kokonaisuuksiksi, sellaisiksi mitä voi sanoa toiselle ystävälle ettei tarkoittamattaan loukkaa.

Ei pidä sanoa mitä ajattelee, vaan ajatella mitä sanoo.. tai jotain sinne päin.

En kyllä ymmärrä mistä hän olisi vihainen, koska en mielestäni ole hänestä kirjoittanut mitään loukkaavaa tai pahaa. Ja jos pitää paikkansa se että hän luki viimeksi keskiviikon postauksen niin en tosiaan tiedä että mistä hän mielensä pahoitti. Eihän siinä ollut mitään pahaa, kai? Lähinnä pohdintaa että onko kaikki hyvin vaiko eikö.

Vituttaa että yksi tärkeimmistä ystävyyssuhteistani on tällä hetkellä tällaisessa rauniotilassa.

Ja voinko oikeasti luottaa siihen että hän ei enää näitä lue? Miten suuri on ihmisen kiusaus?

Siis minä.

Oli työpaikalla lauantaina juhlat. Liikaa viinaa, liikaa tanssia ja (voi paskapaskapaska) liikaa läheisyyttä erään ukkomiehen kanssa. Mikä helvetin ukkomiesmagneetti mä oikein olen?? Siis ennen kuin ehditte ajatella minusta ihan kauheita, niin kyse oli siis vain tanssimisesta ja sen semmoisesta. Mutta ei herran vaimo kyllä oikein tainnut tykätä. Ei paska. Melkomoista morkkista tässä on koettu.

Herra ja hänen vaimonsa tarjosivat vielä kiltisti kyydin kotiinkin yöllä. Vaimo oli siis kuskina. Herra oli varmaan yhtä päissään kun minäkin. Ja kun sanoin kiltisti niin empä usko että vaimo oli niin iloinen. En nyt pysty edes kirjoittamaan kaikkea mitä tapahtui kun hävettää niin helvetisti.

Paska.

Ja lisää riemua. Ex-pomon kanssa tuossa viesteiltiin ja suunniteltiin mein "seminaaria". Voi vitun vittu.

Ampuis joku mut nyt mahdollisimman pian. Tai ees bussi ajais yli.

Ihan mitä tahansa.

Mikä helvetin puhelinliittymäkin mainostaa että "älä sitoudu".

On se nyt perkele ihme ettei ihmiset osaa sitoutua ihmissuhteisiin jos kerran puhelinliittymiinkään ei kannata sitoutua.

Älä sitoudu. No voi vittu sentään.

Tämä mun elämä.. Törmäsin just kommenttiin jonka olin lisänny Pipaleen kommenttiin aikasemmin tässä Mies-asiassa. "Loppu hyvin -  kaikki hyvin".

Voi vittu kun voi ihminen olla sinisilmänen.

Ottaa niin paljon että päähän etten jaksa tehä linkkiä Pipaleelle. Kattokaa mun "näitä blogeja seuraan laatikosta".

VITTU!

Tämä on niin noloa. Mua on taas kusetettu. Mikäköhän tässä on että vaikka sanon ihmiselle että kaikki muu suunnilleen menee, muttei se että mulle valehdellaan, niin silti mulle valehdellaan?

Koska mä vittusaatana sentään kasvan aikuiseks ja opin ettei ihmisiin voi luottaa yhtään!

Mies. On sitten valehdellu mulle koko sen ajan kun ollaan tunnettu.

Se kerto että asuuu omassa kämpässä, yksiössä jonka aikoo tässä myydä. Ja kerto vielä että ettii rauhassa uutta kämppää ja bunkkaa vaikka vanhemiensa luona siinä välissä.

Tänään se sitten tunnusti mulle että se oli kyllä myyny sen kämppänsä jo ennen kun tavattiin, ja siis bunkkaa siellä vanhempiensa luona.

No, ei paha. Mutta miettikäähän sitä että se on siis tosiaan valehdellu mulle joka kerta kun ollaan puhuttu puhelimessa (missä se on, millasta siellä on).

Ja kyllä, minä olen todellakin niin tyhmä etten ollut vielä nähnyt hänen kämppää vaan ollaan oltu mun luona. Vittu ihmisiin ei pidä luottaa.

Vitun vittu!

Ja edetä pitäs "hitaammin". Siis miten? Miten mein pitäs edetä? Mun lähestymistapa ei kelpaa ja sen lähestymistapa on vittu VALHETTA. Niin mitä?

Mitä mun nyt kuuluu tehdä?

Ja millä vitulla mä kehenkään luotan? Mitä mä nyt teen?